Minusta

Terapeutti, joka käy terapiassa

Koulutukseni:

Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), sosiaalipsykologi

Siria-sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja psykoterapeuttiset valmiudet (50 op) 

Olen yrittäjä, terapeutti, missi ja kaupunkilaistunut maalaistyttö.

En aina uskonut ryhtyväni yrittäjäksi, mutta jälkikäteen tarkasteltuna yrittäjähenkisyys on ollut minussa aina. Piirsin pienenä leppäkerttutauluja ja suunnittelin myyväni niitä sukulaisille. Olen aina ollut seikkailunhaluinen ja halunnut luoda uutta. Olen aina pitänyt kuitenkin myös opiskelusta ja tie veikin yliopisto-opintoihin. 

Työtapani terapeuttina on lämmin, inhimillisyyttä korostava ja kannustava. Tyypillisimmin terapiaani hakeudutaan uupumuksen, liiallisen stressin, vaativuuden ja ihmissuhdeongelmien vuoksi. 

Pyrin tarjoamaan asiakkaalle helpotuksen huokauksen muun muassa normalisoimalla usein häpeälliseksi koettuja, mutta niin yleisiä mielenterveydellisiä haasteita. Yhteiskuntatieteellinen koulutukseni tuo lisäarvoa terapeutin työhön – yksilön haasteita tulisi aina tarkastella sitä yhteiskuntaa, kulttuuria ja sosiaalista yhteisöä vasten, jossa yksilö elää. 

Minulla on myös toisenlainen urapolku – teen koordinaattorin töitä tamperelaiselle mallitoimistolle ja olen mukana järjestämässä missikilpailuja. Kahdessa hyvin erilaisessa uravalinnassani on kuitenkin jotain yhteistä – molemmissa tarkoitus on auttaa ihmisiä puhkeamaan kukkaan ja toteuttamaan itseään. 

Työn vastapainoksi minulle ihanteellinen vapaapäivä pitää sisällään lautapelien pelailua läheisten kanssa, tietokirjojen lukemista ja mielenrauhaa luonnossa. Kerron aina myös ilolla, että käyn itsekin terapiassa, sillä koen sen keskeisenä keinona olla hyvä ja huolehtiva myös itselleni.